sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Pennut voimistuu

PENTULASSA TILANNE ENNALLAAN

4.2.2018 Pentusten 5. vuorokausi

Sunnuntai päivä alkoi kotitouhuilla lastenkin ollessa kotosall.  Lalan vointi on pysynyt samanlaisena, vuoto alkaa vähitellen vähenemään ja vaalenemaan, mikä on hyvä asia. Lämpö pysytteli koko päivän 38,2-38,5 välillä. Ulkoilessa Mammalla on edelleen kiire takaisin sisälle, toki tuolla pihalla tuulee todella paljon ja pakkanenkin paukkuu, joten yritämme parhaamme mukaan suojata  maitobaaria kylmettymiseltä. Ja ei näin alkuun niin pitkiä aikoja tarvitse ulkona viihtyäkään, kun mieli on takaisin pentujen luokse ja kipujakin saattaa vielä leikkauksen jäljiltä olla vointiin vaikuttamassa. Mutta hyvä saada pentulaatikossa makoilun ohella vähän jaloittelua.

Nenut tummuu


Anturat tummuu

Pentukopan siivous menossa ja pennut hetken aikaa poissa kopasta.

Elsakin haluaisi jo kovasti osallistua pentujen hoitoon. Meeillä on ollut tapana että näin alkuun vain äiti hoitaa pentuja ja muut välttävät vielä koskettelemista, kun uusi elämä on alkuun kuitenkin vielä kovin herkkää, niin mahdollisimman vähän tulisi bakteereita pentujen käsiteltäviksi. Mutta kun pentunen on aivan väkisin syliin tulossa <3

Päivittäinen hännän ja takapään pesu.Vähemmän on jo putsattavaa :D


Puhtaassa pedissä on hyvä uinua ja kasvaa!


Pinkki 5vrk
Vielä mahtuvat ja juuri ja juuri pysyvät pennut vaa´an päälle 
Kuvat aamun punnituksesta.





En kyllä muista aiemmin että harvasessa syöntikuvassa olisi näkyvissä näitä maitokuplia suupielissä, tosin kyllä nämä pennut kasvavatkin ihan kiitettävää gramma tahtia.

Tässä tällä kertaa sivuprofiili kuvat pentujen päistä näin syömäpuuhissa.





Tiivis tunnelma ruokailussa.

Läheisyys on Tärkeää <3
Lalan haava on parantunut edelleen hyvin.

Pentueen Möhköfantti ;)

Siskokset vielä maitobaarin kimpussa.
vas. keltainen, pinkki

Dobermanni mummon pitää käydä välillä vähän kurkkaamassa. Pentulaatikon matalan reunan edessä on suojaa antamassa isojen kevari, niin ei pää heti yllä laatikon puolelle.
Lala on todella rento ja luottavainen koko ajan, mutta sellainen Lala on luonteeltaan muutenkin.
Yhdenkään kotilauman koiran läsnäolo pentulan läheisyydessä ei saa Lalaa millään tavalla hermostumaan eikä myöskään kenenkään perheen oman perheen ihmisen pentujen ihmettely.
Lala vaan on Täynnä luottavaista mieltä.

Oskarim vuoro kokeilla pentulan petiä ;)


 PENTUJEN PAINOT

                                   4vrk                     5vrk                     Lisäys
vaaleansininen            387                        413                      +26g
pinkki                        269                        287                      +18g        
punainen                   249                        281                      +32g
keltainen                    228                       249                      +21g          
oranssi                      235                       254                      +19g


Huvikseni mittailin pennuilta painot myös iltapainon mittaamista seuranneen ruokailun jälkeen :) Ja tämmöisiä lukemia tuli 

Vaaleansininen +  +7g
Pinkki                   +5g
Punainen              +9g    
Keltainen             +7g
Oranssi                +6g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti